July 21, 2016

Home sweet home

Hei taas koti Suomesta! Reissussa on ihana olla mutta kotiin palaaminen on vähintään yhtä ihanaa. Mulla on pyörinyt pyykinpesukone koko aamun ja olen kahvikuppi kädessä järjestellyt paikkoja ja kamoja. Tällaiset päivät kotona on ihania, tuntuu siltä että pää järjestyy sitä mukaan kun koti ja kalenteri järjestyy :) Kalenterista puheen ollen, tuntuu oudolta että kohta on jo elokuu. Toisaalta olen ehtinyt tänä kesänä jo vaikka mitä, enkä ole ollut kotona kun ehkä yhden viikonlopun toukokuusta lähtien ja vielä on muutama viikko lomaa jäljellä.

Olin tosiaan viime viikon Itävallassa vaeltamassa, eli oikea aktiiviloma kyseessä! En ole tekemässä mitään erillistä Itävalta juttua mutta jos aihe kiinnostaa niin vastaan mielelläni kysymyksiin.


June 22, 2016

NOP Tallinn

Lähdin eilen aikasin aamulla sponttaanisti Tallinnaan. Tallinnassa oli ihana aurinkoonen kesäpäivä, mun aiemmat Tallinnan visiitit on ollu talvisin ja kaupungista on jäänyt aika synkkä kuva mutta nyt oli aivan toisin! Me suunnattiin satamasta heti brekulle NOP nimiseen paikkaan, käymisen arvoinen ravintola ehdittomasti. Terassi oli kiva ja söin mm. ihanan spiruliina smoothiebowlin. :) Loppupäivä meni kaupungilla kiertäessä.

Nyt istuin parhaillaan autossa matkalla landelle Hirvensalmelle! Meille on luvattu ihana aurinkoinen juhannus :) snapchat (saramarias) päivittyy eniten. Ihanaa juhannusta kaikille!
 

June 13, 2016

Ootd ja hei!

Hei taas pitkästä aikaa! Mulla on ollut tosi kiireinen kevät opintojen ja muiden hommien kanssa.. eikä vieläkään näy loppua sillä seuraava tentti on jo muutaman päivän päästä. Olen kuitenkin elossa haha ja olen yrittänyt nauttia kesästä ja auringosta (kun se paistaa) mahdollisuuksien mukaan :) Tämän viikon tentin jälkeen pidään muutaman viikon lomaa, can't wait! 



Paita & housut Zara / Kengät Gant

April 12, 2016

Kauneudenhoitotuotteeni

Sain jonkin aikaa sitten kyselyn mun kauneudenhoitotuotteista. Kun tarkemmin aloin niitä miettimään tulin siihen lopputulokseen ettei ne kovin suurena osana ole elämääni, muutama huipputuote josta en luopuisi kuitenkin löytyy joten niistä sitten lisää. Meikkaan kyllä melkein joka päivä mutta hyvin simppelisti ja saman kaavan mukaan jo monta vuotta. Hiukset pesen 2-3 kertaa viikossa ja ne on enimmäkseen ponnarilla sillä olen aivan surkea laittamaan hiuksia :D Mun hiukset kasvaakin tosi hurjaa vauhtia ja mitä pidemmät sen epäsiistimmät, mun päässä ainakin. Kosteusvoiteita ja vastaavia en käytä juuri ollenkaan paitsi kasvoilla, juon paljon vettä ja pesen kasvoni aamuin & illoin ja näin olen pärjännyt oikein hyvin :)


Meikkivoiteena olen jo monen vuoden ajan käyttänyt Esteé Lauderin Double Wear Lightia. Tämä voide todella pysyy hyvin koko päivän kasvoilla ja on ihanan kevyt. Mulla kestää toi pieni tuubi yli vuoden joten aikaa riittoisaa kamaa.

Ripsivärejä olen kokeillut vaikka mitä Chanelista lähtien mutta tämä Maybelinen Colossal Volume on mun mielestä paras! Käytän aina vedenkestävää ripsiväriä ja mun mielestä ripsarin harja on se mikä merkitsee eniten.

Kulmakarvoihin Lumenen Eyebrow Pencil, tämä on oikein toimiva tuote enkä ole muita oikein kokeillutkaan.

Eyelinerina olen monta monta vuotta käyttänyt Sensain Liquid Eyelineriä. Tätäkään en vaihtaisi mihinkään! Tämän saa kätevästi aina täytettyä uudella väripatruunalla joten uutta kynää ei tarvitse ostaa.


Hiustenpesussa suosikkini on Moroccan Oilin tuuheuttava shampoo ja hoitoaine. Vaihtelen kuitenkin shampoita Aussien ja muiden merkkien välillä.  

Balmainin Silk Perfumen löysin viime kesänä ja tuoksu on mun mielestä aivan ihana. Suihkuttelen tätä aika reilulla kädellä pestyihin ja föönattuihin hiuksiin. Balmainin Argan Moisturizing Elixiriä levittelen latvoihin.  

Batisten kuivashampoo pelastaa hiustenpesujen välissä. Kuivashampoitakin olen kokeillut monia ja tämä on mielestäni hintalaatusuhteeltaan paras. Mulla menee tätä aika paljon joten liian kallista purkkia en raaski ostaa.

Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream kummittelee tossa taustalla ja se onkin tuote joka kulkenut mukanani jo kauan. Samaa sarjaa multa löytyy myös ihana käsivoide ja erilaisia huulirasvoja jotka ovat "kevyempiä" kun toi itse voide.


Urban Decayn Naked Smoky on uusin ostos ja olen tykännyt tästä paljon. Upean smoky eyen tekemisessä on kuitenkin vielä opittavaa :D

April 10, 2016

Horsepower

Hei, ihana viikonloppu takana! Musta tuntuu että aloitan jokaisen postauksen samoilla sanoilla haha. Nyt mulla on tentti ohi ja olen saanut muutaman päivän hengähtää. Tenttisalista ulos käveleminen on kyllä aina yhtä ihanaa ja vapauttavaa.

Olen tänään käynyt Haltialan tilalla kattomassa kilejä ja vähän muita eläimiä, ne oli kaikki aika tylsiä mutta auringonpaiste oli ihana ja kävelin siihen päälle vielä hyvin lenkin :) Nyt on glamouri kaukana näistä kuvista :D mutta nyt kun ei ole tuli perseen alla tentin suhteen (ainakaan tällä viikolla) niin pitäis saada muunkinlaisia kuvia otettua :)



April 5, 2016

Snapchat ja Pääsykokeet

Hei! pahoittelen tästä blogikuolemasta mutta mun aika on menny vaan ja ainoastaa huomiseen tenttiin lukiessa. Istun eilen kirjastossa 10 tuntia haha. Olen kohta taas täysillä mukana. Mua voi muuten seurata snapchatissa jos sellanen kiinnostaa: saramarias :)

Ja nyt siihen mistä mun piti alunperin kirjoittaa :)


Tähän aikaan vuodesta pääsykokeet ovat monelle ajankohtainen juttu, luojan kiitos ei mulle! Oikiksenkin pääsykoekirjat julkaistaan tällä viikolla ja saan aina välilä kyselyitä pääsykokeisiin lukemisesta joten tässä mun kokemukseni ja vinkkini, toivottavasti tästä on jollekkin hyötyä :)

Laadi suunnitelma. Päätä mitä teet ja milloin ja toimi sen mukaan.

Lue mielummin 4 tuntia tehokkaasti kun 8 tuntia huonosti. Mä kuulen liian usein ihan hulluja tarinoita siitä miten oikikseen hakijat pakottavat itsensä istumaan kirjastossa 8 tuntia päivässä. Tässä ei mun mielestä ole yhtään mitään järkeä! Mä lähden itse heti pois kirjastosta kun huomaan ettei lukeminen ole enään tehokasta ja niin pitäisi kaikkien muidenkin tehdä.

Omaa lukemista on turha verrata muiden lukemiseen. Jos itse lukee 100 sivua päivässä ja toinen 150 sivua on se ihan ok. Jokainen lukee eri vauhtia. Mä tiedän suurinpiirtein kuinka montia sivua luen tunnissa ja näin voin laskea itselleni sopivan määrän sivuja yhteen päivään ja edetä sen mukaan esim. tenttiin lukiessa.

Käy läpi vanhoja pääsykokeita, opettele vastaustekniikka ja yritä lukiessa "etsiä" mahdollisia kysymyksiä tekstistä. Esimerkiksi kaikki erilaiset listat on hyvä osata läpikotaisin.

Terminologia ja latinankieliset sanat on hyvin tärkeä osata.

Kun istuu kirjastossa päivät pitkät pitää muistaa myös ottaa hengähdystauko lukemisesta. Raitis ilma on kaikista paras. 

Mä lähdin ulos juhlimaan 3 päivää ennen pääsykoetta ja mun mielestä se oli ihan fine koska tiesin että osasin vaadittavat asiat. Pääsykokeisiin lukeminen on kurinalaista hommaa mutta pitää edetä oman fiiliksen mukaan!

Ennen pääsykokeita kannattaa oikeasti nukkua hyvin ja syödä tukeva aamupala. Mulla oli vaikka mitä eväitä mukana mutten ehtinyt syödä mitään!

Vika ja mun kokemusten perusteella tärkein: älä luovuta!

March 20, 2016

WKND


Aurinkoinen viikonloppu mulla! Aloitin lauantain kirjastosta mutta lähdin sieltä jo hyvissä ajoin Kuusijärvelle saunomaan. Kuusijärvellä on kiva savusauna ja hyvät avanto mahdollisuudet talvisin. Mä en kuulu niihin jotka avantoa käyttää :D mutta sielä on kiva saunoa. Kesäisin kuusijärvellä on kiva käydä ihan vaan uimassa. Kävin tänään yhdessä ystävänmyynnissä ja Mäkeläntiellä ajaessa spottasin jonkun kahvilan terassin johon paistoi kivasti aurinko, pysähtyttiin siihen kaville. Ihanaa!

March 18, 2016

Elämäni aakkoset

Hello, mä olen nähnyt näitä elämäni aakkoset postauksia monessa blogissa ja mun mielestä niitä on aika kiva lukea joten tässä mun!

A - Aurinko. Oh, how I love you!

B - Blogi, tykkään kirjoittaa blogia. Toivoisin, että mulla olisi enemmän aikaa panostaa blogiini.

C - Cheese, rakastan juustoja!
 
D - Siis en keksi tähän mitään muuta kun D-vitamiini, how booring!

E - Etelä, mä en keksinyt tähän muuta mutta koko ajanhan mä haluan sinne lämpimään!

F - Family.

G - Google, mä googletan joka päivä jotain. Miten ihmiset on pärjännyt ennen tätä?

H - Hirvensalmi, ihana ihana kesämökki odottaa sielä.

I - iPhone :D ei vahtais mistään hinnasta muuhun.

J - Järjestelmällinen, olen todella järjestelmällinen melkein ihan kaiken kanssa ja suunnittelen mielummin asiat aina etukäteen.

K - Kahvi, mun aamut olisivat hyvin vaikeita ilman isoa kahvikuppia. Ja samoin iltapäivät.

L - Leipominen, olen tosi hyvä leipomaan.

M - Matkustaminen, rakastan matkustamista ja pyrin näkemään ja kokemaan uusia paikkoja aina kun siihen on mahdollisuus.



N - Nukkuminen, olen aika kova nukkumaan.. varsinkin aamuisin!

O - Oikis, My life. Tällä hetkellä suurin osa ajastani menee opiskeluun.

P - Positiivisuus, positiivinen asenne vie pitkälle.

Q - Tulee vain mieleen Quebec. Enkä kyllä edes haluaisi sinne.

R - Rakkaus, saa rakastaa ja tulla rakastetuksi.

S - Siivoaminen, tykkään siivota ja siitä että paikat on järjestyksessä. Mut tuntevat tietävät että saatan järjestellä paikkoja muidenkin luona jos oikein mieli tekee. Mun suurin siivousunelma näin keväisin on että saisin maailman suuriman imurin jolla voisin imuroida pois kaikki kivet ja hiekan asfaltilta!

T- Teltta, teltassa nukkuminen on ihanaa jos sen tekee oikein. Pitää olla lämmin, paljon ruokaa, hyvää seuraa ja paikan on oltava upea.

U - Urheilu, liikkuminen on mun hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Urheilu ihan missä muodossa vaan on siistiä.

V - Voimistelu, laji joka on antanut mulle paljon!

X - Xylitoli, tähän oli vähän vaikea keksiä mitään mutta on mulla purkkapussi aina mukana.

Y - Ystävät, mulla on tietenkin maailman parhaat ystävät enkä tiedä mitä tekisin ilman heitä.

Z - Zara.

Å - Åland, ihana kesäpaikka.

Ä - Äiti, korvaamaton henkilö elämässäni.

Ö - Öisin mietin kaikenlaista ja laadin suuria suunnitelmia.

March 15, 2016

ootd

Pitkästä aikaa asukuvia taas kehissä! Nyt kun ulkona ei ole koko aikaa enään pilkkopimeää voi näitä nähdä täällä useamminkin. Istuin eilen (ja tänään) koko päivän kirjastolla tekemässä hommia ja nämä kuvat on otettu pienen happihyppelyn aikana :)

Takki Zara / Paita & Farkut Mango / Kengät Topshop / Laukku Michael Kors
 


March 13, 2016

#sunsout

Aloitin viikonlopun juomalla aamukahvit ulkona terassilla! Auringosta saa kyllä niin paljon energiaa ja hyvää mieltä :) Viikonloppuna olen myös leiponut satsin munkkeja, käynyt kävelyllä kaivarin rannassa ja syönyt sushiähkyt. Katsokaa tota munkkikasaa, mä söin siitä yhdeltä istumalta ainakin viisi eikä kaduta tippaakaan :D Aina välillä kuulee kommentteja siitä että syönkö tarpeeksi kun olen ruumiinrakenteeltani hoikka.. you know nothing! Huomenna maanantaina tää mässäily kuitenkin loppuu, mulla alkaa kunnon kuntokuuri, siitä lisää myöhemmin :)